Kuinka tukea lapsen tanssiharrastusta?

Lapsen kehityksessä monipuolisten harrastusten määrän tärkeyttä ei voi tarpeeksi painottaa. Monissa talouksissa lasten kalliit harrastukset aiheuttavat kuitenkin harmaita hiuksia vanhemmille, erityisesti silloin, kun rahaa ei ole juurikaan yli tarpeen. Tanssi on yksi niistä harrastuksista, joita erityisesti nuoret tytöt harrastavat paljon esimerkiksi ratsastuksen ohella. Treenejä on useamman kerran viikossa, ja lapsen kuljettamisessa edestakaisin kuluu myös bensaa. Monet kuitenkin jaksavat, koskaan mikään ei vedä vertoja sille ilolle, jota lapsi saa rakkaasta harrastuksestaan.

Rahallinen tuki

Harva harrastus on tänä päivänä ilmaista. Samaa huokailee moni vanhempi illalla lukemattomien laskujen ja maksumuistutusten keskellä. Sellaisesta harrastuksesta on helppoa luopua, josta lapsikaan ei erityisemmin välitä, mutta entäpä sitten, kun koko maailma pyörii sen ympärillä?

Tanssi on taiteen laji, jossa moni ujokin lapsi pääsee ilmaisemaan itseään tavalla, jota ei arkielämässä välttämättä voi kokea. Moni lapsi löytääkin tanssin avulla itsestään sellaisia puolia, joita koulussa ei koskaan pääsee näyttämään. Lisäksi vanhempien tulee ottaa huomioon, että tanssista voi mahdollisesti tulla lapselle joskus myös ammatti , ja että tanssi voi toimia juuri sinä inspiraation lähteenä, jota lapsi sillä hetkellä tarvitsee.

Lapsen rakkaasta harrastuksesta ei saisi helposti luopua, ja joskus tilanne kärjistyy niin, että pakollisista menoista, kuten laskujen maksamisesta, täytyy joustaa, jotta lapsen tanssitunnit saa maksettua. Tällöin Sambla.fi voi tuoda arkeen pientä helpotusta nopealla ja vaivattomalla kulutusluottojen vertailulla. Vertailu auttaa löytämään markkinoiden edullisimman lainan, jolloin lapsen tanssitunnit voidaan kustantaa siten, ettei muista arjen pakollisista menoista tarvitse luopua. Tukea lapsen harrastuksiin voi hakea myös monilta suomalaisilta organisaatioilta ja usealta tanssiseuralta löytyy jopa oma rahasto. Kaikkia vaihtoehtoja kannattaa punnita monipuolisesti. Lisäksi tanssikoulujen ja -kurssien hintojen välillä on paljon eroja, joten myös niitä kannattaa vertailla huolellisesti etukäteen.

Lapsen tanssiharrastuksen tukeminen voi olla monelle taloudelle iso kulu, mutta tärkeintä on se, että lapsi aidosti nauttii tanssista. Jos tanssi muuttuu ahdistavaksi pakkopullaksi, kannattaa lapsen kanssa istuutua alas juttelemaan asiasta. Moni vanhempi sortuu myös pakottamaan lasta jatkamaan silloinkin, kun lapsi on menettänyt mielenkiinnon harrastukseensa. On myös tärkeää, että vanhemmat eivät käytä harrastusta keinona lapsen rankaisemiseen. Jos lapsi ei ole muistanut tehdä läksyjään, ei rangaistus saisi koitua tanssiharrastuksen kohtaloksi.

Henkinen tuki

Moni vanhempi ei tiedä kunnolla, miten lapsen tanssiharrastusta voisi tukea parhaalla mahdollisella tavalla. Joskus vanhempi luulee, että riittää, kun lapsi jätetään joka ilta koulun jälkeen tanssikoulun eteen ja tullaan hakemaan, kun puhelin piippaa. Tässä tilanteessa vanhempien henkinen tuki nousee kuitenkin rahallista tukea tärkeämmäksi.

Moni lapsi hakee harrastuksensa kautta myös huomiota vanhemmiltaan. Jos vanhempi tai vanhemmat eivät kuitenkaan kiinnitä mitään huomiota lapsen rakkaaseen harrastukseen, voi harrastuksen laatu muuttua myös lapsen silmissä täysin. Kiireiseltä vanhemmalta voi unohtua, että vanhemmuus on muutakin kuin pankkina toimimista. Siksipä silloin, kun lapsen kauan odotettu tanssikoulun juhlanäytös lähestyy, kalenteriin kannattaa varata sille tilaa. Joskus myös sanat voivat riittää. Kun lasta kannustetaan ja rohkaistaan koko ajan, pystyy hän myös nauttimaan tanssista enemmän.

Vaikka harrastusten määrä tai niiden puute eivät tulekaan muovaamaan lapsen koko loppuelämää, on vanhempien vastuulla pyrkiä tukemaan lapsen harrastusmahdollisuuksia parhaalla mahdollisella tavalla. Jos lapsi on löytänyt tanssista itselleen rakkaan lajin, sitä kannattaa vaalia, sillä tanssi avaa ovia sellaisiin ulottuvuuksiin, joita muut eivät välttämättä pysty näkemään.

Leave a Reply