Tie tanssin ammattilaiseksi on pitkä

Moni nuori haaveilee ammattitanssijan urasta. Monen kohdalla unelma jää haaveeksi, sillä harva ymmärtää, kuinka paljon ammattitanssijalta vaaditaan. Tanssi saattaa näyttää vaivattomalta, mutta todellisuudessa yksinkertaistenkin liikkeiden takana on satoja tai jopa tuhansia toistoja. Tinkimätön harjoittelu onkin ainoa tie tanssijan ammattiin. Tanssilajeja on lukuisia ja niissä on runsaasti eroja. Esimerkiksi reggaen tai tankotanssin valitseva voi päästä huipulle, vaikka aloittaisikin harrastamisen vasta teini-iässä. Sen sijaan klassinen baletti aloitetaan yleensä jo ennen kouluikää, eikä myöhemmin aloittavan kannata enää haaveilla ammattilaisen urasta. Näiden ääripäiden väliin mahtuu paljon muitakin tanssilajeja jazzista nykytanssiin ja kantrimusiikin tahdissa tanssittaviin latotansseihin. Useimmilla ammattitanssijoillakin on kokemusta monesta lajista ja mahdollisimman monipuolinen tanssikokemus auttaa myös ammattiuralla etenemistä. Tanssilajin valinnasta riippuu myös se, kuinka helppoa ammattilaiseksi eteneminen on. Suomessa esimerkiksi latotansseilla ja kantrimusiikilla eläminen on lähes mahdotonta, kun taas balettitanssijan ammatilla pystyy elättämään itsensä.

Ammattitanssijalta vaaditaan itsekuria

Olipa tanssilajisi sitten country/western tai vaikka klassinen baletti, yhteistä ammattitanssijan uraa havitteleville on valtava työmäärä. Ammattilaiset harjoittelevat päivittäin useita tunteja. Esimerkiksi 4-vuotiaana tanssin aloittanut imatralainen Taru harjoittelee useita tunteja päivässä. Harjoittelun lisäksi hän myös suunnittelee itse koreografiansa ja esiintymisasunsa. Harjoitteluun ja tanssiesitysten suunnitteluun kuluu paljon aikaa. Moni nuori luopuukin tanssista, kun ei halua uhrata kaikkea vapaa-aikaansa tanssimiselle. Joillekin tanssi on kuitenkin niin suuri intohimo, etteivät siihen uhratut tunnit tunnu uhraukselta lainkaan. Intohimoisen tanssijan kannattaa muistaa, että tanssilla voi elättää itsensä monin tavoin. Vaikka tanssiesityksistä saatavilla rahoilla ei saisikaan kerättyä elantoa itselleen, on yksi vaihtoehto ruveta myös koreografiksi. Myös tanssin opettamisella tai oman tanssikoulun perustamisella voi tienata leipänsä samalla, kun jatkaa rakastamaansa tanssiharrastusta. Yksi vaihtoehto on myös suunnata ulkomaille tanssimaan. Suomi on pieni maa, eivätkä tanssipiirit täällä ole kovin laajat. Lähtemällä opiskelemaan tai työnhakuun ulkomaille on eläminen tanssilla usein helpompaa. Esimerkiksi country- ja western-musiikin syntymaassa Yhdysvalloissa myös country-tyylin tanssilla voi elää.

Unelmia kannattaa tavoitella

Koska Suomessa tanssijan mahdollisuudet ovat varsin pienet, kannattaa nuoren tanssijan tutkia myös muiden maiden vaihtoehdot. Opiskelu ja työskentely ulkomailla on nykypäivänä varsin helppoa, etenkin jos suuntaat toiseen EU-maahan. Opintotukeakin on mahdollista saada ulkomailla opiskeluun, mutta rahantarpeessa auttaa myös esimerkiksi Zmarta. Unelmia kannattaa aina tavoitella rohkeasti, eikä pientä riskinottoa kannata pelätä. Tanssijaksi aikovan kannattaa kuitenkin aina laatia myös varasuunnitelma. Loukkaantuminen saattaa kaataa uran varhaisessakin vaiheessa ja sen takia kannattaa panostaa myös pohjakoulutukseen. Suomessa monessa tanssikoulussa on mahdollista suorittaa myös kaksoistutkinto, jolloin nuori saa sekä ammattitanssijan pätevyyden että ylioppilastutkinnon. Tältä pohjalta on helppo suunnata myöhemmin esimerkiksi yliopistoon tai muualle jatko-opiskelemaan, jos tanssijan ammatti ei jostakin syystä olisikaan mahdollinen eläkeikään saakka. Nuorta tanssijaa kannattaa kuitenkin aina kannustaa tavoittelemaan unelmiaan. Tie tanssijaksi ei ole helppo, mutta yrittämistä ja mahdollista epäonnistumista enemmän kaduttaa vain yrittämättä jättäminen.

Leave a Reply

bookshelf